
Tavoitteeni
1. HOK-Elanto on olemassa asiakasta varten
Laadukkaita tuotteita ja palveluita pitää saada kohtuuhintaan. Kuunnellaan asiakkaiden palautetta herkällä korvalla ja ylitetään heidän odotuksensa olemalla luovia ja kekseliäitä. HOK-Elannon pitää olla luotettava toveri asiakkaiden arjessa.
2. Kannetaan vastuuta ihmisistä ja ympäristöstä
HOK-Elannon pitää kantaa vastuuta sekä ihmisistä että ympäristöstä. Tämä tarkoittaa kohtuuhintaisia, turvallisia ja terveellisiä tuotteita ja palveluja kaikille asiakkaille. Toiminnan pitää olla kestävää - minimoidaan siis ympäristöhaitat. Osuuskaupan pitää vaikuttaa laajemmin yhteiskuntaan edistämällä kestävää kehitystä ja toimimalla vastuullisesti. Kaikki tämä luo perustan kestävälle ja merkitykselliselle HOK-Elannolle myös tuleville sukupolville.
3. Asiakkaat ja työntekijät ovat yhdenvertaisia ja kaikkia kohdellaan tasa-arvoisesti
Kaikkien pitää tuntea itsensä arvostetuksi ja kunnioitetuksi. Huomioidaan erilaiset ihmiset: nakkikeittoa syövistä ikäihmisistä vegaaneihin, suurperheistä opiskelijoihin, heteroduunareista muunsukupuolisiin duunareihin. Me kaikki kuulumme johonkin vähemmistöön - se on HOK-Elannon vahvuus!
4. Lisätään läpinäkyvyyttä ja avoimuutta
HOK-Elannon päätöksenteko pitää olla läpinäkyvää. Jäsenten pitää saada riittävästi tietoa osuuskaupan toiminnasta ja päätöksenteosta sekä mahdollisuuden vaikuttaa siihen.